Jobin kirja 30
Suomi Pyhä Raamattu · 31 verses
- 1 Nyt minun nuorempani nauravat minua, joiden isiä en minä olisi pannut minun laumani koirain sekaan;
- 2 Joiden voiman minä tyhjänä pidin, jotka ei ijällisiksi tulleet;
- 3 Ne jotka nälän ja tuskan tähden pakenivat erinänsä korpeen, äsken turmeltuneet ja köyhtyneet,
- 4 Jotka nukulaisia repivät pensasten ympäri; ja katajan juuret olivat heidän ruokansa:
- 5 He ajettiin ulos, ja huudettiin heitä vastaan niinkuin varasta.
- 6 He asuivat kauhiain ojain tykönä maan luolissa ja vuorten rotkoissa.
- 7 Pensasten keskellä he huusivat, ja ohdakkein sekaan he kokosivat itsensä,
- 8 Turhain ja hyljättyin ihmisten lapset, jotka halvimmat olivat maan päällä.
- 9 Ja nyt minä olen heidän lauluksensa tullut, ja minun täytyy heidän juttunansa olla.
- 10 He kauhistavat minua, ja erkanevat kauvas minusta; ja ei he häpee sylkeä minun kasvoilleni.
- 11 Sillä hän on minun köyteni päästänyt, ja on nöyryyttänyt minun: He ovat suitset minun edestäni heittäneet pois.
- 12 Oikialle puolelle nousivat nuorukaiset: He lykkäsivät pois minun jalkani, ja tekivät tien minua kohden, hukuttaaksensa minua.
- 13 He ovat kukistaneet minun polkuni: se oli huokia heille minua vahingoittaa, ilman kenenkään avuta.
- 14 He ovat tulleet sisälle niinkuin suurten rakoin lävitse, ja ovat sekaseuraisin karaneet sisälle.
- 15 Pelko on kääntynyt minua vastaan, ja niinkuin tuuli vainonnut minun kunniaani, ja niinkuin pilvi, on minun autuuteni mennyt ohitse.
- 16 Mutta nyt kääntää minun sieluni itsensä minua vastaan, ja minun murhepäiväni ovat minun käsittäneet.
- 17 Yöllä minun luuni lävistettiin kaikin paikoin lävitse, ja minun suoneni ei saa lepoa.
- 18 Suuren voiman kautta minun vaatteeni muutetaan, ja hän on vyöttänyt minun niinkuin hameeni pään lävellä.
- 19 Minä sotkutaan lokaan, ja verrataan tomuun ja tuhkaan.
- 20 Jos minä hudan sinun tykös, niin et sinä vastaa minua: jos minä käyn edes, niin et sinä minusta tietävinäs ole.
- 21 Sinä olet muuttunut minulle hirmuiseksi, ja vainoot minua kätes voimalla.
- 22 Sinä nostat minun tuuleen, ja annat minun ajaa sen päällä, ja sulaat minun voimallisesti.
- 23 Sillä minä tiedän, ettäs annat minun kuolemaan, joka on se huone, joka kaikille eläville on asetettu.
- 24 Ei hän kuitenkaan ojenna kättänsä luutarhaan, eikä he huuda kadotuksestansa.
- 25 Minä itkin kovana aikana, ja minun sieluni armahti köyhää.
- 26 Minä odotin hyvää, ja paha tuli: minä odotin valkeutta, ja pimeys tuli.
- 27 Minun sisällykseni kiehuvat lakkaamatta: Murheen aika on minun ennättänyt.
- 28 Minä käyn mustettuna, ehkei aurinko minua ruskoittanut: minä nousen kansan seassa ja huudan.
- 29 Minä olen kärmetten veli, strutsilinnun poikain kumppani.
- 30 Minun nahkani minun päälläni on mustettunut, ja minun luuni ovat helteestä palaneet.
- 31 Minun kanteleeni on muuttunut valitukseksi, ja minun huiluni itkuksi.